Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

torstai 16. heinäkuuta 2015

Yhdessä kuljetaan päivän kirkkauteen




Kesän aikana on kerennyt tapahtua jo niin paljon ja olen kuvannut yllättävän vähän, oon vaan tehnyt, mennyt ja ollut.
Asioita on tapahtunut niin spontaanisti ettei kameraa ole sattunut ottamaan mukaan.


Monet ystävät ja perheenjäsenet ovat vierailleet luonamme täällä Turussa, olen ihaillut alati muuttuvaa vihreää vehreää ja kaikissa upeissa väreissä hehkuvaa luontoa, olen tutustunut uusiin ihmisiin, näin veljeni 2,5 vuoden jälkeen hänen tultua vierailulle Chilestä Suomeen, olemme olleet kotiseuduilla pohjoisessa ja nähneet siellä lisää ystäviä ja perhettä pitkän ajan jälkeen.


Nyt tässä postauksessa julkaisenkin kuvia kesä- ja heinäkuun ajalta.





Ihana Annukka kävi vierailulla pienen Kingin kanssa <3 















Oon saanut kokea pienen hetken maaseudun rauhaa.


 Äidin ''kasvihuonetta''.

  Ystäväni Sara on vieraillut useaan otteeseen luonamme Turussa, mutta kerkesimmepä nähdä myös pohjoisessa jolloin nämä kuvat on otettu.


 Einonkin kanssa tavattiin pitkästä aikaa <3
 Rakas veljeni Ville <3
 Ja hänen tyttöystävänsä.
 Sokerisisko Saara ja toinen veljeni Markus <3
Natalia <3



Ville ja Enni <3


 Vilma sekä Ennin että Marikan syleilyssä <3






Kesä ei kovin monena päivänä ole sään puolesta hellinyt tänä vuonna..
mutta olen saanut kokea rakkautta ja lämpöä senkin edestä niin monen ihmisen taholta.
Kuinka suuri ja ihana perhe minulla on ja kuinka paljon upeita ystäviä on ympärilläni, vaikkakin eri puolin Suomea, kaikki he silti ovat osa minun elämääni.
Kiitos teille kaikille jotka olette tehneet tästä kesästä tähän asti jo niin ihanan.
Kuinka ihanaa on nauraa teidän kanssanne.
Kuinka paljon helpompaa on kestää kaikki surut ja murheet kun tiedän että kuljette kanssani.


<3 


3 kommenttia:

  1. Mistä saa tuollaisia ihania sukkahousuja mitä siula on tuossa bannerin kuvassa? :o :) Ja ihanalta näyttää kesäpuuhailut siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin ne jostai nettikirppikseltä, mutta muistaaksein alunperin olivat lähtöisin ebaysta!: ) ja kiitos! <3

      Poista

Kiitos kun ilahdutit päivääni kommentilla! :--)