Ei tarvitse pelätä kuolemaa

Oli taas yhtien haikeiden hyvästien vuoro, edellinen suuri asuntomme Port Arthurista on nyt luovutettu uusien omistajien hellään huomaan.
Teemu siis muutti sieltä minun luokseni asumaan (jälleen ;D).
Itsehän muutin sieltä jo kuukausi sitten mutta olen toki sielä vielä jonkin verran aikaa viettänyt ja nyt vasta kämppä tyhjennettiin täysin ja Teemukin lähti sieltä poies.
Hassusti kiinnyn paikkoihin, aina yhden kämpän loppusiivous tuntuu raskaalta, mutta tällä kertaa ei niinkään.
Kyllä minä tuolla asunnossa tavallaan ihan viihdyin, mutta siitä ei koskaan tullut sitä ihanaa unelmien kotia mitä suunniteltiin(ehkä vikaan menikin siinä että liikaa siltä odotettiin ja suunniteltiin), siitä ei oikein koskaan tullut kunnolla kodikasta kotia, vaikka se kiva kämppä olikin.
Se oli liian suuri, aivan liian suuri, ei millään oltaisi tarvittu nuin paljon tilaa, varsinkaan siinä tapauksessa kun sinulla ei ole juuri mitään millä sitä sisustaa ja silloin se jää kylmäksi ja kolkoksi.
Aikakausi tuolla asuessa myös oli suurimmaks osaksi raskas ja synkkäkin ajoittain, tuohon kotiin liittyi hirvittävän paljon pelkoa, ahdistusta ja pahaa oloa, siksi en tuntenut surua sulkiessani tuon asunnon ovea viimeistä kertaa, tunsin helpotusta ja riemua tulevasta.
Taakse jäi taas yksi elämänvaihe ja nyt alkaa uusi ja niin paljon ihanampi!
Uusi kotimme on pieni mutta kodikas ja se tulee olemaan täynnä rakkautta, edellisestä kodista sitä jäi liikaa puuttumaan, onneksi virheistä oppii, pieni peikko kasvaa ja vahvistuu.
Nyt silti tahdon kertoa mitä jään puutarhakadun lukaalista ja Port Arthurista kaipaamaan,  koska totta kai siellä oli myös ihania hetkiä ja kauniita asioita ympärillä.
Jään kaipaamaan portsan liiankin lähellä olevaa k-kauppaa, helpoutta ollessa niin lähellä kaupunkia ja kaikkia muitakin paikkoja kuten esim rautatieasemaa ja ruissaloa, kylpyammetta, isoa keittiötä, vaatehuonetta, upeita maisemia seitsemännestä kerroksesta, sitä miten mahtavasti Teemun kitara soi olohuoneessamme, lähes jokailtaista käsittämättömän kaunista auringonlaskua ja sen valaisemaa olohuonetta, valoisuutta muutenkin, keittiön ikkunasta loistavaa kuuta, Teemun konsertteja parvekkeella ja riippumattoa, portsan mukulakivikatuja ja aina niiiin kauniita vanhoja taloja upeine pihoineen.
Samoten jään kaipaamaan sitä hassua miestä joka istui aina meidän kulmilla ja pyöri ees taas ympäriinsä kaikkialla lähistöllä, jonka vaalea tukka on kuin linnunpelättimellä, jolla on pitkä musta ''itsensäpaljastelija :D'' takki ja kengät jotka eivät koskaan olleet kunnolla jalassa.
Kiitos, anteeks ja näkemiin puutarhakatu 34 melkein kuudesta yhteisestä kuukaudesta, me jatketaan nyt uusiin kuvioihin vanhoille kulmille.

Minne tää kuljettaa?

Mielenkiinnolla jään seuraamaan

Suuret suunnitelmat

On usein hölynpölyä