Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

torstai 29. marraskuuta 2012

Onnellisuus

Rakkauteen kaikki kurkottaa
Ojentaa elämäänsä




Rakkauden luodinosumaa
Odottaa eikä pelkää
Rakkautta kaikki janoaa
Onnea häilyväistä
Rakkauteen kaikki hajoaa




Syntyäkseen uudelleen
Tuoreeseen ruumiiseen




Maailman kaikki kaupungit on
Täynnä onnen sirpaleita
Niistä muodostuu
Onnellisuus




Uudessa maailmassa on yö
Uni kiertää ympyrää
Valvoo et kaikki hengittää
Yhdessä yhtä aikaa
Kaukainen laulu pyörittää
Säveltä muinaista
On aika hiljaa rakastaa




Ja yö kuuntelee
Laulua muuntelee



Maailman kaikki kyyneleet
Tulvii onnen pisaroita
Niistä muodostuu
Onnellisuus




Onnelliseksi
Ei tyttö tahdo tullakaan
Onnelliseksi
Enemmän poika haluaa
Onnelliseksi
Ja odottamaan kuolemaa
Onnelliseksi
Haluaa






 Niin loistava biisi, kuunnelkaa!

Taiteilijaelämää

Oon tosi vähä ottanut kuvia viime aikoina, paljon vaikuttaa tuo kun valosaa aikaa on niin vähäsen ja hämärällä kuvat ei tahdo onnistua... :s

Mutta, mä eilen illalla ja tänää aamulla selailin koneelta vähän vanhempia kuvia, kuvia siltä ajalta ku ei olla vielä muutettu Turkuun ja aattelin niistä joitain julkaista täällä!



Mikä toi käsi oikein on olevinaan?:-D








Voi että, mulla on niiiiin ikävä tuota pientä otusta<3
Taiteiljaelämää, historian kellastuneet lehdet puista putoaa
ja lumi peittää maan.


Ylempi kuva on tosin otettu tänään meidän ikkunasta.
Ja lunta on tullut jo vähäsen maahan!
Tulispa viimein kunnon hanget ja vähä pakkastakin, ei jaksa enää tätä märkää ja pimeää aikaa!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Lepponen lauantai

Tänään lähdettiin tiimariin shoppailemaan joulukorttien askartelua varten tarvittavia asioita!
Ei haluttu et kokopäivä menis ihan laiskotteluks ja koska tänä vuonna ei ole ylimääräistä rahaa laittaa joululahjoihin, niin päätin et askartelen sit ainaki kortteja.


pälli






Sain ihan söpöjä kortteja aikaseks, mut en voi laittaa niistä tänne vielä tarkempia kuvia, ettei niiden saajat jo näe niitä!

 ''Vain elämää'' sarjaa seuranneena sit aattelin kulkea vähän 
IKI-IHANAN(yökkkk) Jare Tiihosen eli Cheekin (<3) jalanjäljissä kun poseerasin kameralle..
eli vähän asenteella diivailin, TYYLIIN
''Jos mä oisin sä kyl mäki oisin mun kaa...''


Eiku??
Mä jatkan sekoilua täällä, hyvät viikonlopunjatkot sinne päin!

perjantai 23. marraskuuta 2012

Talvea odotellessa

Löysin mun koneelta pari kuvaa mitä oon viime talvena ottanu 
ja nää kuvat oli niin kauniita mun mielestä et aattelin laittaa ne tänne!
Väistämättä se talvi tulee taas.



Näissä kuvis on kyl nii pysähtyny ja maaginen fiilis, et ihan jo odottaa tuota kunnon talviaikaa.

Ympärillä väännetään totuus saduksi





Kuuntele sun sydämesi ääntä, älä anna sen vaimentuu,
laimentuu, taipuu ku puu

Kuuntele sun sydämesi ääntä, älä anna sen laimentuu,
vaimentuu, taipuu ku puu.

torstai 22. marraskuuta 2012

On pelkkää muovailuvahaa ihminen

Mutta hei, ei tehdä näin,
muovailla maailmaansa nurinpäin,
kun me vain tahdomme, että muovaamatta rakastatte.









Kuunnelkaa toi kappale, ihan parhautta!

Linnunradan kosminen karuselli

Pieni on suurta ja suuri on pientä




Maapallo vuodessa auringon kiertää
itsensä päivässä
kaikki sen tietää
Linnuradan kosminen karuselli kiertää
kiertää kierroksen uudelleen



keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tummimmat pilvet


Kun voimattomuus on olemuksesi herra
etkä keskustella jaksa hetken verran



kun tuhoisa taivas on kaikkeutes yllä
minä näen sen hyvin ja käsitän kyllä



ja kanssasi kiroan elämän ilveet
ja luoksemme pyydän nuo synkimmät pilvet




Ne pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrskyn nostattaa



ja myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Olette kauniita (NAKED TRUTH)


Päätin Cava -blogin Kristiinan innoittamana julkaista täällä pienenpienessä blogissani(verrattuna näihin mistä tämä idea on lähtenyt liikkeelle) kuvan itsestäni täysin ilman meikkiä ja kuvaa muokkaamatta.
Idea on alunperin lähtenyt Tyyliä Metsästämässä - blogin Veeralta, joka (Kristiinaa lainaten) : ''Hän postasi itsestään kuvan täysin meikittä ja muokkaamattomana, korostaakseen luonnollisuuden tärkeyttä.''

Minulla on itselläni tosi huono iho ja olenkin sen kanssa taistellut vuodesta toiseen, iholtani löytyy epäpuhtauksia reilustikkin, sekä finneistä jääneitä arpia ja niistä on tosi vaikea päästä eroon.
Kasvoni ovat aina todella kalpeat(ihan vitivalkoinen toisinsanoen) ja silmänaluseni on todella tummat.
Minulla oli ennen todella hyvä iho, ei yhtään epäpuhtauksia missään(tosin tummat silmänaluset on löytynyt aina), kunnes yhtäkkiä ihoni kunto vain huononi tosi ''dramaattisesti'' ja se on vaikuttanut todella kovasti itsetuntooni.
Pystyn ehkä juuri ja juuri käymään ilman meikkiä kaupassa ja sekin ahdistaa.
Olen yrittänyt päästä irti siitä ajattelusta että: ''Näytän hirviöltä ilman ehostusta'' ja että ''Kaikki kyl kattoo mua kieroon jos en vähän laita meikkiä naamaan''.

Aloitan sen nyt lisäämällä itsestäni kuvan, jossa kasvoillani ei ole yhtään meikkiä enkä ole kuvaa (kokoa lukuunottamatta) lainkaan muokannut.

Olisin halunnut ottaa kuvan luonnon valossa ( siinä näkyisi paljon tarkemmin), mutta ikävä kyllä valo on kerennyt jo karata!

Ensin tässä merkinnässä oli vain tämä kuva, mutta otin vielä vähän paremmassa valaistuksessa toisenkin kuvan, jossa meikittömyys näkyy vielä selvemmin.


Haastan kaikki blogeja kirjoittavat lukijat tekemään samoin, että mahdollisimman moni olisi esikuvana luonnolliselle kauneudelle ja sille että lehdissä näkyviä ''täydellisiä'' ihmisiä ei ole olemassakaan.

Pakko kyl sanoa, että tää vaati multa todella paljon rohkeutta, aattelin et en mitenkään voi lisätä itsestäni sellaista kuvaa missä näytän näin epäedustavalta, mutta uskalsin tehdä sen ja olen ylpeä itsestäni!

Ps, kannattaa katsoa nuo linkit Veeran ja Kristiinan blogeihin, siellä vähän enemmänkin tästä asiasta puhuttu ja aukaistu aihetta!:)


Peilit on särjetty,
kirkkaat pinnat peitetty
Kumarassa kuljemme
heikkouksia peitellen
Odotukset petetty,
kaikki keinot käytetty

Nouskaa ja nostakaa kätenne, te olette vahvoja, noin!
Nouskaa ja näyttäkää itsenne, te olette kauniita, noin!
Peilit'särjetty,
kirkkaat pinnat peitetty
Kumarassa kuljemme heikkouksia peitellen
Odotukset petetty,
kaikki keinot käytetty

Read more: http://artists.letssingit.com/happoradio-lyrics-olette-kauniita-q85dqvc#ixzz2CgPu0PhH
LetsSingIt - Your favorite Music Community

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Mullon mun unet särkyneet


Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin


    
  Teinipeilikuvilla halusin näyttää mun uutta kivaa villapaitaa, joka on muuten maailman mukavin JA värikkäin!:--D